Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.07.2009 - 08:15

Dilbertillä pyörii ruokailut nyt monipuolisesti ja kaikki on mukana ohjelmassa mitä pitää ollakin: kalaa, sisäelimiä, mahaa, kananmunia kerran viikossa, muuten koko ajan ohjelmassa vaihdellen vähintään viittä eri lihalajia ja soseisa vähintään viittä eri kasvista + 10 prosenttia kokonaismäärästä puuroa. Dilbert syö 3% mukaan eli päiväannos 1200 g ja kerta-annos 600 g. Ainoa mitä vielä puuttuu on luut. dilbert saa luita pilkottuna tai jauhettuna, mutta ei täyttä määrää ja luultavasti ei päästä koskaan kuin noin 30 prosenttii, koska vatsa kovettuu niistä niin helposti. Huviluut (esim. naudan sääriluut) ovat eri asia ja niitä kyllä voi järsiä jäles vapaasti, koska niistä irtoaa niin vähän.

Wilmalla on edelleen sama rajoitettu allergiadietti ja kana on ainoa liha, jota uskallan antaa. Toisa viikon torstaina korvat menivät yhtäkkiä paljon parempaan suuntaan. Kaikki punotus laski ja kumpikaan korva ei haissut millekään, eikä töhninyt. Haistelöin koko viikonlopun korvia ja tosiaan pysyivät kunnossa. Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta koko sillä ajalla kun Wilma on ollut meillä, että tilanne oli tämä ja osoittaa että tämä lopputulos on toden totta mahdollinen. Olen sitä miettinyt onko niin, että tuo hieman makea haju korvassa on vain yksinkertaisesti Wilman korvan ominaishaju, mutta nyt näin, että korvan saa normaaliksi. Sitten kävi onnettomuus: ruokin VAltterin ja käännin selkäni ja Wilma sieppasi suullisen kissanruokaa viime viikon keskiviikkona Valtterin kupista. Seuraavana päivänä punotti ja töhni taas. Siten ollaan nyt paranneltu siitä lähtien ja vielä eilen korva kukki. Tänä aamuna tilanne näytti hyvältä. Katsotaan nyt jos se taas siitä menisi...

19.06.2009 - 21:20

Juhannusaaton soserumba alkaa olla loppusuoralla. Meidän piti mennä Kallen vanhempien mökille tänään, mutta kun koko päiväksi luvattiin sadetta, ei siellä olisi ollut juurikaan tekemistä ainakaan lapsille ja koirille, joten jäätiin kaupunkiin ja päädyttiin tekemään isot annokset koirien kasvissoseita pakastimeen. Mennään mökille sitten huomenna...

Wilma sai kahdeksi viikoksi omaa kurkku-puolukka-mustikka sosetta 120 g:n annosrasioissa höystettynä pienellä vitamiinilisällä, yhdellä teelusikallisella MaHeVi:n mustaherukkajauhetta ja puolella teelusikallisella Molkosan heravalmistetta (maitohappokäynyttä heraa).

Jääpalamuotteihin jäävuorisalaattia ja kukkakaalta sekä porkkanaa odottamaan sitä päivää kun pääsemme kokeilemaan muita vihanneksia yksitellen. Wilman yhdistelmäsosetta tein siis vain sen parin viikon annoksen, koska tilanne elää koko ajan ja soseen koostumukseen saattaa tulla tarvetta jollekin muulle kuin mitä siellä on nyt.

Dilbert sai hervottoman ison megasoseen, joka riittää kuukaudeksi. Ennen purkittamista kuvittelin sen riittävän ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Voi että Dilbert syö paljon! Kasvisosioon laitettiin raakana kurkkua, jäävuorisalaattia, puolukkaa ja mustikkaa ja kypsennettynä kesäkurpitsaa, kukkakaalta ja porkkanaa. Tähän soseeseen sekoitin puuron (suhde kiloa puuroa kohti 1,5 kiloa kasvissosetta), jossa oli riisiä (suhteessa 2 kertaa enemmän kuin muita), hirssiä, tattaria, amaranttia, quinoaa, ruista, ohraa sekä kauraa. Sössö jaettiin 200 g kerta-annoksiin rasiohin ja jokaiseen rasiaan lisättiin lisukkeiksi vajaa 1 tl MaHeVi:n ruusunmarja-, puolukka- ja mustaherukkajauheita (siis aitoa kuivattua ja jauhettua marjaa) ja 0.5 tl Molkosania.

Loput lisukkeet laitetaan sitten sekä Wilmalle että Dilbertille kullakin aterialla. silloin voi perussoseeseen heittää mukaan vielä jotakin extraa, esim. hedelmiä Dilbertin tapauksessa, mitä nyt kaapissa sattuu olemaan. Muut lisät laitetaan myös ateriakohtaisesti erikseen eli kylmäpuristettuja kasvi- tai kalaöljyjä en pakastimeen laittanut, koska käytän useita eri öljyjä vaihdelleen. Valkosipulin haluan lisätä tuoreena puristettuna. Kananmunankuorta laitan sen mukaan paljonko luita on syöty ja sen ja oikean luun suhdetta haetaan vielä. Jauhettu nokkonen/merilevä on joka tapauksessa kuuriluontoista kamaa, jotka eivät ole jatkuvassa käytössä ja nivelaineistakaan en ole varma tarvitseeko Dilbert niitä aina, vaikka nyt onkin sen selän jumituksen jälkeen mennyt koko ajan. Lisäksi en ollut varma saako sitä pakastaa.

Dilbertin ruokavalio alkaa olla niin monipuolista, että noita kaiken maailman vitamiineja ja lisiä voisi alkaa kohta jo vähentämään. Niitä on ollut tässä siirtymävaiheessa ruuassa mukana runsaanpuoleisesti, että mitään ei jää puuttumaan, kun ruokavaliota vielä kokeillaan ja haetaan. Näissä soseissa ei ole mukana Multimixiä (vitamiiniseos) eikä oluthiivajauhetta, koska en ole varma haluanko niitä joka annokseen laitaa. Ylipäätään pitkällä tähtäimellä aijon katsoa mitä "keinotekoisista" vitamiineista voin pudottaa pois. Multimixissä tosin on luonnollisia vitamiineja eikä synteetisiä ja oluthiivajauhe nyt on ohan luonnollinen B-vitamiinin lähde, mutta jatkuvaan käyttöön en sitä varmaankaan halua.

Täytyy vielä sanoa, että Dilbertin sose maistuu paljon paremmalta, kuin se sose, mitä tilasin valmiina kuukausi sitten. Se oli niin oksettavan hajuista, vaikka siinä oli vain kurkkua, jäävuorisalaattia ja parsakaalta, että meinasin oksentaa! en käsitä kuinka noista aineista saa niin pahan hajuisen soseen. Tässäkin oli yhtä ja toista ja maku on joka minunkin mielestäni ihan kelvollinen! Kyllä se vaan on niin, että paras tehdä itse, jos vain suinkin rahkeet riittää. Valmiit soseet ovat todellakin vain pahan päivän varalle (ja päivän onkin syytä olla todella paha!)

19.06.2009 - 21:06

Blogiloma on ollut aika totaalinen. Jos taas vähän aktivoituisi. Sinänsä mitään uutta kerottavaa tähän blogiin ei ole tässä välillä juuri ollut.

Dilbertillä homma toimii hyvin ja annokset pysyneet aikaisemmin kuvailtujen kaltaisina lisukkeineen. Ollaan saatu ohjelmaan myös kaikki kerran viikossa annettavat ruuat eli kala, sisäelimet, naudan maha ja kananmunat, joiden kuoret menee jauhettuina. Olen päätynyt siihen, että en edes yritä kokonaisia broiskun siipiä, kun Dilbert ahmii ne alle sekunnissa. Dilbert saa luunsa jauhettuina tai pilkottuina tai sitten niin suuria luita, joita ei saa nieltyä kokonaisia. Pari kertaa olen antanut esim. kalkkunan kaulaa. Luita ei kuitenkaan mene lähellekään täyttä määrää ja luulen, että lihaisten luiden määrä meillä tulee jäämään suosituksia alhaisemmaksi, koska Dilbertin vatsa kovettuu luusta niin herkästi - ehkä johonkin 30-40 prosenttiin. Kananmunankuoret siis jauhetaan ja annetaan liha-kasvisannosten mukana. Lisäksi olen kuullut moneltain tutulta, jotka tuntevat jonkun, jonka koira on saanut suolitukoksen broilerin siivistä ja muista luista, kun on syönyt niitä liian isoina paloina. Ja Dilberthän ei tunnetusti malta. Parempi siis että saa vähän vähemmän ja pilkottuina ja sitten kananmunankuorta kalkkilähteena lisäksi ja huviluuna vaikka naudan isoja luita.

Dilbert on viime päivinä nuollut hirvittävän paljon oikeaa etutassuaan. Tänään päätin jättää pois puuron, jota tein muutama päivä sitten. Siinä oli hieman neljän viljan hiutaleita. Aloin ajattelemaan, josko sittenkin Dilbert olisi hieman allerginen vehnälle. Tänään tulee uudet puurot ilman vehnää.

Wilmalla sama broisku-kurkku-puolukka-mustikkadietti jatkuu samojen lisukkeiden kanssa kuin aikaiseemmin. Antibioottikuuri on ohi viime viikon keskiviikosta alkaen ja korvat olivat jälkitarkastuksessa ok. Korva on edelleen samanlainen kuin ennenkin: pieni makea haju ja vähän punotusta. En tiedä mitä tekisi. Jatketaan nyt näin kun ei ole pahempia oireita tullut. Jostakin syystä Wilma on yskinyt jonkun verran. Ell epäili että sekin on allergista! Nyt tosin viikon verran ollut vähän parempi, viikon sitä ennen yski. Tänään yskäissyt n. 3 kertaa.

09.06.2009 - 21:54

 

…tämän verran jäi jäljelle :-D

Pakastimesta löytynyt peuran selkäranka osoittautui sellaiseksi herkuksi, että meillä ei olekaan muristu aarteen menettämisen pelossa näin moneen vuoteen. MIkä ihana ruokavalio - niin monta syytä onneen koiralle!

08.06.2009 - 13:59

Eilen ja tänä aamuna molemmilla vatsat tosi hyvässä kunnossa. Tosin pariin päivään eivät ole saaneet sitten luutakaan. Herättää ajatuksia kuinka hyvin luut sopivat. Kokeillaan vielä taas kohta.

Wilma

Aamupala:

  • 100 g Broilerin paisti jauhelihaa :-)
  • 200 g lemmikkitasoista broilerijauhelihaa
  • 30 g mustikkaa
  • 30 g puolukkaa
  • 60 g kurkkua
  • 1 Lacto 7 -tabletti
  • Plaque offia

Dilbert

Aamupala:

  • 150 g Sika-nautaa
  • 250 g broilerin jauhelihaa
  • 80 g puuroa
  • 50 g kesäkurpitsaa
  • 50 g porkkanaa
  • 50 g banaania
  • 2 Lacto 7 -tablettia
  • MaHeVi:n marjajauheet (mustikka, puolukka, ruusunmarja)
  • Plaque offia
07.06.2009 - 22:32

Tässä taas punnitaan ja seikoitellaan kahden koiran annoksia... (Kalle testailee kännykkäkameraa)

Wilma

Aamulla:

  • 150 g broilerin sydämiä
  • 150 g broilerin jauhelihaa
  • 100 g kurkkua
  • 1 tl Molkosan- heravalmistetta
  • 1 Lacto 7 -tabletti
  • 2 tl puolukkajauhetta (MaHeVi)

Illalla:

  • 300 g broilerin jauhelihaa
  • 30 g puolukkaa
  • 30 g mustikkaa
  • 60 g kurkkua
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 Lacto 7 -tabletti
  • 0.5 tl kananmunankuorijauhetta

Wilmalla Pulsatilla-ilta (3. annos).

Dilbert

Aamulla:

  • 200 g broilerin sydämiä
  • 200 g broilerin jauhelihaa
  • 150 g kasvissoseita (kurkkua, kesäkurpitsaa, porkkanaa)
  • 1 tl Molkosan- heravalmistetta
  • 2 Lacto 7 -tabletti

Illalla:

  • 400 g sika-nautaa
  • 80 g puuroa
  • 40 g banaania
  • 40 g porkkanaa
  • 40 g kesäkurpitsaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • B-vitamiini
  • nivelaineet
  • MaHeVi:n mustaherukka-, ruusunmarja- ja puolukkajauheita kutakin 1 tl
  • 2 Lacto 7-tablettia
  • 0.5 tl kananmunankuorijauhetta
06.06.2009 - 12:08

Wilma

Wilman aamupala:

  • 200 g broilerijauhelihaa
  • 100 g broilerin sydämiä
  • 50 g kurkkua (raaka)
  • 30 g mustikoita
  • 30 g puolukkaa
  • 1 Lacto 7
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta

Pitkällä päivälenkillä Wilman tuotokset olivat jo aika lähellä optimaalista. Pieni määrä broilerin kauloja teki hyvää ilmeisesti.

Dilbert

Dilbertin aamupala:

  • 100 g possun jauhelihaa (sisäelimiä mukana)
  • 200 g porojauhelihaa (rustoja mukana)
  • 100 g broilerijauhelihaa
  • 80 g 7 -viljan puuroa
  • 50 g kesäkurpitsaa (kypsennettyä)
  • 50 g porkkanaa (kypsennettyä
  • 50 g kurkkua (raakaa)
  • 1 jääpalakuutiollinen mustikkaa
  • 1 jääpalakuutiollinen puolukkaa
  • 1 tl ruusunmarjajauhetta (MaHeVi)
  • 1 tl mustaherukkajauhetta (MaHeVi)
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta
  • 1 tl valkosipulirouhetta
  • 2 kpl Lacto 7 -maitohappobakteeritablettia

Päivälenkillä Dilbertillä taas oli vatsa aika kovalla. Oltiin reissussa lähes puoli toista tuntia ja ensimmäinen puolisko meni siihen että Dilbert yritti saada kakkaa ulos n. 10 metrin välein onnistumatta siinä. Toisella puoliskolla sitä sitten tuli toistakymmentä kertaa noin lihapullan kokoinen ja muotoinen kova pallo, jonka ulos ampumiseksi Dilbert sai mielestäni tehdä kohtuuttomankin paljon työtä. Pitää varmaan ostaa ihan peruslihaa, eikä näitä missä on rustoja mukana, sillä näistä poron liha-rusto ym. lihoista on tosi vaikeaa arvioida milloin on liikaa.

Iltapaloista ei tietoakaan. Jäi kirjaamatta ylös, mutta Wilmalla vakiokaavan mukaan ja Dilbertillä muistaakseni jotakin lihaa jossa ei ollut luuta.

06.06.2009 - 01:16

Taas on uutta sosetta tulossa. Porkkanat on kypsennetty kevyesti ja odottavat soseutusta. Osan pistin jo pieneksi iltapalaa varten. Huomenna jatketaan, niin saadaan pakastimeenkin asti.

05.06.2009 - 12:57

Wilma

Tänä aamuna Wilman tilanne tuntui olevan parempi kuin eilen. Tänään ei näköjään enää yskitä ja kirsukin on taas kostea eli jotakin outoa eli ma,ti,ke - en usko johtuvan antibiooteista, koska nyt on parempi ja antibioottikuuri on vielä päällä. Myös haju oikeassa korvassa on hieman vähentynyt (tuntuu kumminkin vielä) ja vasen ei haise ollenkaan. Ma,ti,ke haisi paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Silmät vähän vetistelevät, mutta se on sitä normaalia. Joko tää oli joku virus tai sitten homeopaattisen lääkkeen alkureaktio.

Aamupala:

  • 200 g broilerin sydämiä
  • 100 broilerin jauhelihaa (lemmitasoista, ruskoja mukana!)
  • 20 g mustikkaa
  • 30 g puolukkaa
  • 50 g kurkkua (raaka)
  • 1 Lacto 7
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta
  • 0,5 tl kananmunankuorijauhetta

Välipala:

  • 3 kanankaulaa

Iltapala:

  • 240 g broilerin sydäntä
  • 60 g broilerin jauhelihaa
  • 20 g mustikkaa
  • 30 g puolukkaa
  • 50 g kurkkua (raaka)
  • 1 Lacto 7
  • Plaque offia

Iltaa kohden Wilman yskiminen taas lisääntyi, joten ihan 3 päivässä siitä ei päästy.

Dilbert

Aamupala:

  • 400 g sika-nauta jauhelihaa, mukana rouhittua rustoluuta
  • 100 g 7 -viljan puuroa
  • 100 g kesäkurpitsaa (kypsennettyä)
  • 1 tl ruusunmarjajauhetta (MaHeVi)
  • 1 tl puolukkajauhetta (MaHeVi)
  • 1 tl mustaherukkajauhetta (MaHeVi)
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta
  • 1 tl valkosipulirouhetta
  • 2 Lacto 7

Välipala:

  • 4 kanankaulaa

Iltapala:

  • 400 g possun jauhelihaa (possun lihaa, possun kieltä, sydäntä, munuaista, maksaa ja kurkunpäätä jauhettuna)
  • 80 g 7 viljan puuroa
  • 50 g porkkanaa (kypsennettyä)
  • 50 g kesäkurpitsaa (kypsennettyä)
  • 30 g mustikkaa
  • 30 g puolukkaa
  • 50 g kurkkua (raakaa)
  • 2 kpl Lacto 7
  • B-vitamiinia
  • Nivelaineita
04.06.2009 - 12:18

Wilman aamupala:

  • 240 gr broilerin paistijauhelihaa
  • 70 g broilerin sisäelinseosta
  • 20 gr mustikkaa
  • 30 gr puolukkaa
  • 50 gr kurkkua
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 Lacto 7 -maitohappobakteeritabletti
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta
  • Yht. 430 g

Wilman iltapala:

  • 300 g broilerin sydäntä
  • 20 g mustikkaa
  • 30 g puolukkaa
  • 60 g kurkkua
  • 1 Lacto 7
  • Plaque offia

Torstai oli Pulsatilla-päivä eli Wilmalle meni toinen annos kahdesti viikossa otettavaa homeopaattista Pulsatilla-lääkettä. Terruliumithan menee koko ajan kahdesti päivässä.

Dilbertin aamupala:

  • 400 gr broilerin sisäelinseosta
  • 60 gr puuroa
  • 30 gr mustikkaa
  • 30 gr puolukkaa
  • 50 gr kurkkua (raaka)
  • 50 gr kesäkurpitsaa (kypsennetty)
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 Lacto 7 -maitohappobakteeritabletti
  • 1 tl Molkosan -heravalmistetta
  • 1 tl kuivattua mustaherukka jauhettuna
  • 1 tl kuivattua ruusunmarjaa jauhettuna
  • Yht. 620 g

Dilbertin iltapala:

  • 400 g broilerin jauhelihaa
  • 80 g puuroa
  • 80 g kurkkua (raaka)
  • 80 g kesäkurpitsaa (kypsennetty)
  • 2 Lacto 7
  • Bioglucosamiinia
  • B-vitamiinia
  • Plaque offia
Kirjoittaja

Tässä blogissa seurataan Dilbert-rotikan ja Wilma-welshin siirtymistä pois teollisesta ruuasta ja luonnollisemman ruokavalion löytymistä sekä jäljitetään Wilman ruoka-aineallergioita, jonka tueksi tämä blogi toimii samalla Wilman (ja Dilbertinkin) ruokapäiväkirjana. Sivuilta ja laatikoista löytyy tietoa niin raakaruokinnasta, koirien kypsennetystä kotiruuasta kuin kypsennettyjen terveellisten kotiruokien ja treeninamien reseptejä. Muu blogin päähenkilöiden elämä on kirjattuna ja kuvin höystettynä osoitteessa: http://treenit.wordpress.com

Barffikauppoja
  • Pikkulinna (Turun ainoa, myös kotiin kuljetusta)
  • Kennelrehu (Auto Turussa ke 27.5. klo 11.45-13, 11.6. klo 15.15-16.30, 24.6. klo 11.45-13)
  • Lempimuona (Auto Turussa ti 19.5., 16.6. kotiin toimitus klo 16-21)
  • Vauhtiraksu (Auto Turussa to 28.5., 9.7., 6.8. klo 13.10-13.30
  • Herkkuluu (Jokioinen, nouto tai toimitus sopimuksen mukaan - maksuton Lietoon asti yli 100€ tilauksissa)
  • Nellin kanaherkku (Säkylä, nouto)
  • MaHeVi (marja-, hedelmä- ja vihannesjauheet, postimyynti)